Kasvohoidot

Japanilainen ammattilaiskosmetiikkasarja, joka hyödyntää tuotteissaan patentoitua, Nobel-palkittua teknologiaa:

‘’Pienimolekyylinen hyaluronihappo syväkosteuttaa ihoa tehokkaasti ja antaa yhdessä muiden aktiiviaineiden kanssa ratkaisun kaikkiin iho-ongelmiin.’’

Kyseessä on Japanilainen, selektiivinen, nanoteknologiaan perustuva ihonhoitosarja.

Forlle´d filosofian mukaan, jokaisella tuotteella tulee olla selkeää näyttöä toimivuudestaan ja vastata kaikkein vaativimpien asiakkaiden odotuksia. Tämän vuoksi sarjassa on suhteellisen suppea määrä tuotteita. Laatu korvaa määrän.

Forlle´d toimii yhteistyössä ihon kanssa, sen luonnollisia toimintoja aktivoimalla. Näkyviä tuloksia saavutetaan jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Tuotteet eivät aiheuta kemiallista riippuvuutta iholle ja Forlle´dia voi hyvin käyttää myös toisen sarjan rinnalla.

Raaka-aineet ovat puhdistettuja eli niistä on poistettu allergeenit ja hormonit.

Peruskasvohoidot

Puhdistava hoito 80€          

sis.Alkupuhdistus,kuorinta,höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus,naamio,loppuvoiteet.

Hehku 80€

Välitön hehku kasvoille,aineenvaihdunnan kiihdytyskudoksissa. Kohotus. Kaikenikäiselle ja -tyyppiselle iholle. mm.herkälle iholle. 

sis.Kulmien siistiminen,alkupuhdistus,kuorinta,höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus,naamio,loppuvoiteet.

Elvyttävä kosteutus 80€

Välitön intensiivinen kosteutus. Ärtymyksen lievitys. Pienten juonteiden silottaminen kuivalla iholla.

Tämä on hoito on erittäin hyvä esimerkiksi ennen tärkeitä menoja. Sopii kaiken ikäiselle ja –tyyppiselle iholle. Erityisesti kuivalle iholle.

sis.Kulmien siistiminen, alkupuhdistus, kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, naamio, loppuvoiteet.

3D Liftaava hoito 90€

Välitön kasvojen kohotus. Tämä ylellinen hoito stimuloi kollageenin ja elastiinin synteesiä.

Erityisesti asiakkaalle, joilla on ”raskaat”, väsyneet kasvot tai syvät juonteet. Sopii kaikille ihotyypeille.

Sis. kulmien siistiminen, alkupuhdistus, kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, naamio, loppuvoiteet.

Erikoiskasvohoidot

Puhdistava hoito 110€        

sis. kulmien muotoilu, alkupuhdistuskuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, hieronta, naamio, loppuvoiteet.

Hehku 110€

sis. kulmien muotoilu, alkupuhdistus, kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, hieronta, naamio, loppuvoiteet.

Elvyttävä kosteutus 110€

sis. kulmien muotoilu, alkupuhdistus, kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, naamio, loppuvoiteet.

3D Liftaava hoito 120€

Sis. kulmien muotoilu, alkupuhdistus, kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, naamio, loppuvoiteet.

Laitehoidot

Perushoidot

Timanttihionta 80€

sis. kulmien siistiminen, alkupuhdistus, kuorinta timantilla, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, naamio, loppuvoiteet.

Ultraääni 80€

sis. kulmien siistiminen, alkupuhdistus, uä-kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, naamio, loppuvoiteet.

Erikoishoidot

Timanttihionta 120€

sis. kulmien muotoilu, alkupuhdistus, kuorinta timantilla, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, hieronta, naamio, loppuvoiteet.

Ultraääni 120€

sis. kulmien muotoilu, alkupuhdistus, uä-kuorinta, höyrytys+mekaaninen ihonpuhdistus, hieronta/imeytys uä, naamio, loppuvoiteet.

Tuhkimohoito 150€

sis. Alkupuhdistus, timanttikuorinta, höyrytys, happokuorinta, sheetmask, loppuvoiteet.

Mikroneulaus

Reparestim HA 160€

Reparestim Relax 200€

Reparestim Whitening 180€